sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Joululahjalista

Ah, ihanaa! Taas on talvi. Pakkasta ja lunta. Mutta siis ihanempaa on Joulu ja lahjat. Vaikka tänä vuonna pyrinkin tekemään itse suurimman osan lahjoista (jos vain saisin jotakin aikaiseksi) niin on silti kiva ainakin haaveilla uusista tavaroista ja kivoista lahjoista.

Ensimmäisellä listalla on jo pitkään olleet Mika Piiraisen suunnittelemat kumisaappaat, joissa on Vuokko Nurmesniemen suunnittelema "Pirput parput"-kuosi. ovh. 55€













Toiseksi olisi kiva saada lukemista talvi-iltoihin. PMMP:n Kuulkaas Live!- kirja ja dvd paketti ei varmasti ole tylsää luettavaa ja katsottavaa.
Harmi, että tuossa muutama viikko sitten missasin kokonaan tämän julkaisutilaisuuden ja tilaisuuden saada nimikirjoitus kirjaan. Harmillista!
Ehdin kyllä tavata herttaisen Paulan.
Mutta tarkoitus olisi nähdä tyttäret 6.12 Virgin Oilissa. Sitä siis odotellessa...













Tietenkin aina yllätyslahjat ovat kivoja. Toisaalta viime vuosina nuo Hello Kitty- vaiheet ovat olleet jo vähän liikaa. Niitä siis vähän nyt vähemmän ja rajoitetusti. Tulee tässä ihan pikkutyttömäinen olo. Vaikka sehän tietysti ei ole huono asia.

Viime vuoden lahjoista jäi mieleen lippu balettiin, joka tietysti aina kulttuurillisesti oli nautittavaa ja antoisaa.

No, mutta kukapa voi vastustaa suklaata. Sitähän Joulu on. Suklainen Joulu. Nam. Tosin voidaan kyllä unohtaa suosiolla jo ne konvehtirasiat sinne kaupan hyllyille ja panostaa hieman tuohon suklaaseenkin.

Voit esim. tehdä vaikka maukkaat joulusuklaiset itse.
Tässä yksi maukas ohje:



Minttukrokanttikonvehdit:

- 115 g sokeria
- 1,5 dl vettä
- n. puoli teelusikallista piparminttuöljyä (saa apteekista)
- 200 g tummaa suklaata
- 2 rkl margariinia

1. Öljyä leivinpaperiarkki jonkin tasaisin alustan, esim. tarjottimen tai pellin päällä.
Jätä se syrjään odottamaan.

2. Sekoita sokeri ja vesi kattilassa miedolla lämmöllä, ja kun sokeri on kokonaan sulanut, nosta lämpöä kunnes seos kiehuu.

3. Anna seoksen kiehua reippaasti sekoittamatta, ja kokeile sitä välillä tiputtamalla pieni pisara lasiin jääkylmää vettä. Kun pisara muuttuu vedessä kivikovaksi, sekoita joukkoon piparminttuöljy, ja kaada seos öljytylle leivinpaperille.

4. Anna jähmettyä täysin kovaksi levyksi. Riko sitten levy palasiksi, ja murskaa se rouheeksi joko tehosekoittimella tai vastaavalla, tai sitten käsin kulhossa perunamuussinuijalla hakkaamalla.

5. Sulata suklaa kulhossa vesihauteessa, ja sekoita sitten joukkoon piparminttukaramellirouhe ja pari ruokalusikallista margariinia.

6. Lusikoi seos pieniin karamellivuokiin, ja siirrä sitten jääkaappiin jäähtymään.

7. Kääri suklaat kääreisiin ja pakkaa ne kauniisti pieneen lahjakoriin. Oiva ja maukas joululahja on taattu.

Voit tietysti aina ilahduttaa poikaystävääsi Wii-pelin Mii-hahmoilla, jos hän on kinumassa sinun konvehtirasiaasi.

Parasta suklaata on kyllä Fazerin suklaamakeiset. Da-capo-boxi on taattu lahja. Nam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti