keskiviikko 2. helmikuuta 2011

"What About Sunrise, What About Rain, What About All The Things..."

Terveellisyydestä, luomusta, ympäristöstä, ilmastonmuutoksesta ja eläinkuntien muuttumisesta puhutaan yhä enemmän. Silti on vielä ihmisiä, jotka eivät, aina ihan, ymmärrä tekemäänsä tuhoa.

Ala-asteen maantiedon tunneilla lähinnä käsiteltiin missä sijaitsee Kanada ja biologiassa ihmeteltiin bakteereja. Ei siis kovin informaatista niinä aikoina, vai liekö muistan väärin. Niistä ajoista on aikaa, ja silloin kaikki tuntui liian suurelta eikä osannut arvostaa elämää maapallolla. Yläasteella taas ei kiinnostanut muu kuin pojat, meikit ja Backstreet Boys (luoja niitä aikoja). Oppiakin olisi voinut.



Ilmastonmuutoksesta puhutaan enemmän kuin koskaan. Ja on fakta että maapallo tuhoutuu ihmispaljouden keskellä, mutta koska, onkin hyvä kysymys.

Tärkeintä on kuitenkin miettiä sitä mitä voimme tehdä sillä välin. Haluammeko olla osallisia siihen. Haluatko sinä tehdä jotain hyvää puhtaan ja terveen ympäristön eteen?

On monia tapoja, pieniä asioita tehdä hyviä ja tärkeitä ympäristötekoja. Moni ei tiedosta, että pienikin teko auttaa, sillä jos sinä teet sen, myös joku muu tekee niin. 

Jokainen varmasti osaa lajitella roskansa, mutta entä biojäte?
Osta kaupasta aina vain sitä mitä syöt, ja syö kaikki pois ilman jätettä. Ja suosi ennemmin perhepakkauksia, kuin yskittäispakattuja tuotteita.
Suosi paperipusseja kasviksiin, hedelmiin, marjoihin niin toreilla kuin kaupoissa.
Säästä sähköä, esim. sammuttamalla valot huoneesta, jossa et ole.
Suosi julkisia kulkuneuvoja. Kävele.


Silti vaikka osaisimmekin huolehtia omasta ympäristöstämme, niillä pienillä teoilla voimme pelastaa myös makeat meret, valtameret, rannikot, sademetsät. Eläimet.



kuvat:weheartit

Silmäni avautuivat viimeistään (ja perinpohjaisesti), kun katsoin mielettömän dokumenttisarjan Planet Earth (Planeettamme maa). En voinut uskoa silmiäni katsellessani niitä uskomattomia maisemia, eläimiä jotka selvityvät uskomattomista ja niin karuissa olosuhteissa. (Sitä ajattelee oman elämänsä olevan rankkaa.)

Silti, vaikka kuvamateriaali onkin kaunista ja ihmeellistä, niin tarkoituksena on valaista pienen ihmisen päätä kysymyksellä, haluammeko tuhota kauniin planeettamme? Sillä siinä sohvalla katsoessani jääkarhun kamppailua sulaneilla jäätiköillä, tai elefanttimassojen kävellessä kuumalla aavikolla etsien vettä, en voinut enää hymyillä samalla tavalla kuin ennen.

Lue juttu ällistyttävästä jääkarhu tarinasta:

Kysymys pyöri mielessäni. Miten voin pelastaa jääkarhut ja janoiset elefantit? Niillä pienillä teoilla. Tästä edes aion sammuttaa tietokoneen, irrottaa laturin seinästä, sammuttaa valot, kierrättää, ostaa kotimaisia tuotteita ja kävellä enemmän. Itse ainakin arvostan puhdasta ja raikasta ilmaa. Mitä sinä arvostat?

The Cove - Meren salaisuus pistää miettimään mikä tässä maailmassa oikein on vialla, ihmiset?


Planet Earth - Planeettamme maa on elokuva jota suosittelen kaikille lämpimästi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti