maanantai 14. maaliskuuta 2011

"It's Heavy But You Are Not The Only One..."

Täällä se on ja lepää. Raukeana pitkän matkan jälkeen se on tuossa tuolilla ja näyttää niin kauniilta ja lähes täydelliseltä.

Jaa mikä. No, se laukku. Se laukku!! Huomenna lähden ulkoiluttamaan sitä ensimmäistä kertaa, joten katsotaan kuinka se osaa käyttäytyä julkisilla paikoilla. Hieman huolestuttaa pitävätkö magneetit, kun laukussa on muutakin tavaraa kuin pelkkä lompakko ja avaimet. Laukuistani meinaan tulee joskus vähän liiankin painavia, turhia tavaroita eksyy mukaan ja lisää tarttuu matkalla kotiin. 

Sidoin ylipitkän olkahihnan solmulle, kunnes pääsen suutarille lyhentämään sitä. Nahka tuntuu todella pehmeältä ja siltä kun laukkua olisi käytetty jo aikaisemmin. Hieman miinusta sisävuoresta, joka on melko kovaa ja karheaa. Siihenkin varmasti tottuu, toivottavasti!!


Perjantaina sain myös sähköpostia, että olen mukana Dr.Hauschka:n Melissa päivävoiteen testiryhmässä, joten tänään tippui postia myös sieltä päin. Mukana tuli muutamia näytteitä, joita voin sitten jaella kavereille. 

"Sekaiho vaatii erityistä huomiota. Kun sekaihoa halutaan tasapainoittaa, on otettava huomioon kaksi täysin vastakkaista ihon kuntoa.
- kuivat ihoalueet vaativat kosteutusta
- rasvaiset ihoalueet taas vaativat seebumituotantoa (ihon oma rasva) hillitsevää hoitoa.

Dr.Hauschka - tuotteita valmistava tehdas WALA on tutkinut jo kauan syitä sekaihon syntymiseen ja kehittänyt ihonhoitotuotteen, joka vaikuttaa suoraan ongelman ytimeen tehoikkaimmalla mahdollisella tavalla - aktivoimalla ihon luonnollisia toimintoja. Dr.Hauschka Melissa Päivävoiteen sisältämät raaka-aineet vaikuttavat erityisesti kahteen vastakkaiseen ihon kuntoon."

Melissä Päivävoide:
- tukee ihon luonnollista uusiutumiskykyä
- auttaa ihoa saavuttamaan terveen, tasapainoisen tilan
- palauttaa ihon rasva- ja kosteustasapainon
- tasoittaa ihoa ja vähentää ihon kiiltoa
- rauhoittaa ärtynyttä ja punoittavaa ihoa

Lisää tietoa Dr.Hauschka:n tuotteista löytyy täältä - KLIK.


Aloitin tietysti testaamisen heti tänä aamuna, kun paketin olin repinyt innolla auki. Tuubi on sopivan kokoinen (30ml) ja alkutuoksu oli raikas. Päivävoiteessa on käytetty sitruunamelissaa, jossa nimensä mukaan tuoksuu raikas sitruuna. Kevyt voide levittyi hyvin ja tuntui raikkaalta.

Käytän samanaikaisesti sarjan muitakin tuotteita, kuten puhdistusemulsiota, kasvoöljyä sekä kasvovettä. Tuo kasvoöljy on ihan mainio. Nyt yli kuukauden sitä käyttäneenä olen todennut sen talven pelastajaksi.

"Kasvoöljyn sisältämät öljyuutteet normalisoivat ihon seebumintuotannon (ihon tuottama rasva). Kun ihon toiminta normalisoituu, ihohuokoset pienenevät, tulehdukset ihossa rauhoittuvat ja iho näyttää raikkaalta. Kun Kasvoöljyä sekoittaa pienen määrän Ruusuvoiteen kanssa, sitä voi käyttää myös herkän ja helposti punoittavan ihon suojaamiseen kylmillä ilmoilla. Sekaiholla Kasvoöljyä voi käyttää Kosteusvoiteen ohella ehkäisemään mustapäiden syntymistä ja ihon liiallista keratinisoitumista."
- sivulta Dr.Hauschka.fi

Päivän video:
Olen täysin rakastunut Lauri Ylöseen uudestaan. Uusi single Heavy on juuri sellainen, jota olen Laurilta kaivannut jo pitkään. Toivottavasti koko levy on yhtä täydellinen. Jäädään odottelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti