lauantai 9. huhtikuuta 2011

"Pikkulettipää, Kai Sulta Petti Pää, Kun Rokkibändi Tunkeutui Sun Uniin..."

Oli hassua huomata että en löytänyt Leevi and the Leavingseja Spotifysta. Kummallista, no, joka tapauksessa hyvin otsikkoon liittyen olen haaveillut erilaisten lettien perään.

Ennen vanhaa letit kuuluivat maalaistaloihin ja lapsille. Jos hiukset letitettiin, ne vielä kiepautettiin nutturalle. Nykyään lettejä näkee joka toisella. Ja varsin suosituksi ovat tulleet etuhiusten letitys. 

Osaan hädin tuskin letittää oman tukkani perinteisesti, banaanileteistä tai muista puhumattakaan. Joten olisikin kivaa, jos joskus oppisi tekemään hiuksilleen jotakin niin yksinkertaista, helposti ja vaivattomasti.


kuvat:weheartit

Olen jo pidemmän aikaa ihastellut Ashlee Simpson:n hiuksia, ja tyyliä. Tyyliltään ne ovat melko samanlaiset kun omani ja hiusten värikin on saattanut pomppia blondista mustaan, jämähtäen sitten punaiseen. Kävin reilu viikko sitten Velvet:n Samulla hoitamassa tukkani kuntoon. Ja siitä tulikin rento ja kevyempi. 

Kasvatusoperaatio alkaa taas, vaikka otsatukka sitten leikattiinkin, taas kerran. Mutta kuten todettua, se on sopivan mallinen ja sopii minulle hyvin. No, pidempää tukka odotellessa.

Tämä malli on eniten omaa tyyliäni. Pitkä, suora ja vähän rikottu.

kuvat: weheartit/tumblr


Lyhytkin malli sopii Ashlee:lle hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti